Tänään KAIKKI on mennyt päin huitun tuuttia. Olen sadatellut niin, että suu olisi kyllä syytä pestä pariinkin kertaan saippualla.

Minun piti tehdä kiinalaista ruokaa. Huomasimme kuitenkin eilen ruokaostoksilla, että Atrian maustamattomat possusuikaleet sisältävät nykyään herneproteiinia. En minä uskalla semmoisia syödä - allergioiden takia. Valittiin sitten Poutun maustamattomia possusuikaleita. Tänään kun niitä värkkäilin, niin olin ihan järkyttynyt. Ne jäivät punaisiksi, vaikka mitä olisin tehnyt. Tahdon kauniita, vaaleita possusuikaleita! Lisäksi maku ja haju oli vallan hirveä. Soitin jo hätäpäissäni äidille, että mitähän mä olen tehnyt väärin, mutta äiti sanoi, että Poutun possunliha on aina jäänyt punaiseksi, vaikka sille tekisi mitä ja että siinä tosiaan on erilainen maku ja tuoksu kuin Atrian possunlihassa. No, multa meni kuitenkin ruokahalu, eikä miestäkään saanut syömään sennäköistä ja -hajuista possua. Tein sitten riisiä, jonne lisäsin maissia ja lihapullankappaleita. Mutta jostain syystä sekin epäonnistui. Kyllä sitä ihan söi, mutta ei se hyvää ollut.

Sitten aloin tekemään koulutehtäviä. Tein niitä iloisella mielellä, koska pidän koulusta. Mutta juuri, kun olin saanut vaivalla värkättyä kolme kotitehtävää, satuin vilkaisemaan koulun sähköpostit, joissa oli viestiä kyseisen aineen opettajalta. Hän käskikin minun tehdä kolme muuta tehtävää. Kun siis ensin oli sovittu, että saan itse valita, mitkä tehtävät teen. Ja nämä, mitä opettaja nyt halusi minun tekevän, olivat kaikki useamman sivun väkertämistä ja kauheasti muokkausta vaativia. Tein niitä sitten seuraavat kolme tuntia. Myöhemmin huomasin vielä, että minun piti liittää raportti tekemisistäni mukaan, joten kirjoitin sitten senkin. Ja sen jälkeen tein vielä toisen aineen kotitehtävät - joihin en enää siinä vaiheessa jaksanut kauhean paljon keskittyä.

Muutenkin on ollut vaikiaa säätämistä tämän yhden opettajan kanssa. En meinaa saada tietoa perille, että mitä tehtäviä pitäisi tehdä ja milloin minun pitäisi olla koululla tekemässä kokeita. Aina on jotain häikkää tiedokulussa.

Eipä tässä sitten ole paljon jäänyt aikaa millekään mukavalle, omalle puuhastelulle. Ruuanlaittosekoilutkin nieli useamman tunnin. Ajattelin katsoa illan päätteeksi Amazing Racen, joka alkaapi taas uudella tuotantokaudella pyörimään Suomen telkkarissa. Jotain mukavaa sentäs tähänkin päivään...

Tänään olisi pitänyt lisäksi kerrata näytelmän vuorosanoja, mutta koulutehtävien takia se nyt sitten jäi. Harmillista. Minä kun en millään vielä muista vuorosanoja ulkoa ja olisin todella tarvinnut kertausta.

Jalkojakin särkee. Eilen illalla alkoi pohkeita särkemään ja tänään särky on senkuin pahentunut, kun on pitänyt olla koneella istumassa koko päivä. Kurja päivä kertakaikkiaan. Toivottavasti huomenna kaikki on paremmin!