Haastattelu hoidettu. Sinänsä mielenkiintoinen työpaikka ja mukavanoloisia ihmisiä. Mutta luulen, ettei välttämättä ole mua varten...

Kävin talolla kurkkaamassa. Miehen sukulaiset on olleet tapetoimassa. Ja kun sitten näin "lastenhuoneen" tapetit, niin pillahdin itkuun, koska tuskinpa me koskaan edes asumme siinä talossa saati sitten, että siellä "lastenhuoneessa" kerkiäisi koskaan meidän lapsia vipeltämään. Huokaus. Toisaalta kyllä haluan sen vakityön ja olen myös valmis sen perässä muuttamaan. Taloja saa aina uusia, vaikka tuskin toista rakennamme - ostamme ensi kerralla valmiin kodin. Mutta silti on haikea olo, kun tuon on alusta asti valinnut ja suunnitellut: tontin, talomallin, tapetit, lattiamateriaalit, laatat, valaisimet ja kaiken. Ihan samanlaista taloa ei koskaan tule. Tosin mies lohdutti ja sanoi, että voin mä ainakin ne ihanat tapetit saada sit sen jonkun toisen talon "lastenhuoneeseen", koska ne on uutta mallistoa, joka tuskin poistuu saman tien. No, lohtu se on laihakin lohtu.

Ja kerrottakoon nyt sekin, että tämä lapsirakas Salamanderi aivan riutuu suruunsa, sillä "äidin" pientä kullanpalaa saa edelleen odotella. Lapsettomuutta on juuri alettu lääkityksellä hoitaa. Juuri nyt mua vain itkettää. On niin iso kaipuu omasta pienestä..! (Poistuu taka-alalle itkemään.)